Nukuin viime yön tosi huonosti. Pyörin kuin väkkärä peiton alla ja heräilin koko ajan. Pelkään miten arki alkaa sujumaan. Miten ehdin hoitaa lapset, koiran, työni sekä kotihommat ja iltaiset opiskeluni. Aikaisemmin arkea oli jakamassa toinen henkilö. Nyt tämä toinen henkilö tosin hoitaa lapsia 50% ajasta, mutta silti pelkään mitä tästä tulee. Olen aina stressannut kaikesta liikaa.

Ahdistaa myös paluu töihin. Olen lomaillut saadakseni asiat jollain tavalla järjestykseen, mutta töihin paluu on nyt väistämättömästi edessä. Tosin työ tuo varmaan mukanaan muuta ajateltavaa. Mutta kuitenkin, mitä työkaverit mahtavat ajatella, joko kaikki työpaikalla tietävät mitä minulle on tapahtunut, pitävätkö he minua heikkona koska en pystynyt käymään töissä ja eroamaan samalla? Onhan töissä muutkin eronnut ja siellä he ovat kuitenkin töissä porskuttaneet ilman mitään stressilomia. MInun piti jäädä kotiin itkemään itkuni ja sitähän on riittänyt, paljon. Entä jos joku alkaa töissä kyselemään, purskahdan varmaan itkuun.

Olen aika heikoilla henkisesti tällä hetkellä. Mietin aina liikaa mitä muut ajattelevat. Missä minun omat aivoni ovat? Millon minusta on tullut näin tunteellinen? OIen aina ennen pystynyt heittelemään miehiä elämästäni pihalle ja vaihtamaan niitä lennossa. Nyt olen aivan hajalla, tosin ei minulla olekaan toista näin pitkää suhdetta takana. Pitäisi löytää se punainen lanka jota seurata. Järjellä tiedän että tein oikein, mutta tunteella mietin miksi ihmeessä laitoin itseni tällaiseen liemeen ja varsinkin miksi tein tämän lapsillemme. Syyttömille, viattomille lapsille. Miten pystyin olemaan näin itsekäs? Olisinko voinut jatkaa miehen kanssa vaikka hän haukkui minua aamusta iltaan? Olisinko voinut vain purra hammasta ja laittaa herjaukset toisesta korvasta ulos. Miksi olen näin heikko, enkä jaksanut sitä enää? Itkettää.