Minä itse laitoin eropaperin postiin. Vaikka odotin vain kokoajan sinun sanovan että eihän me sitä postiteta, yritetään vielä. Kuten olit aina ennenkin sanonut. Tällä kertaa et sanonut. Et soittanut minulle kesken työpäivääsi. Niinpä ajattelin sinun olevan tällä kertaa tosissasi. Niinkuin olin aina ennenkin ajatellut sinun olevan. Tosin useita kertoja oli ero sitten kuitenkin peruttu, et ollutkaan tosissasi, mutta tällä kertaa olin yhtä tyhmä kuin aina ennenkin ja kipuilin, kärsin ja tuskailin ja olin varma että tällä kertaa olit tosissasi. Minä oikeastaan halusin postittaa eropaperin. Olin kokenut tämän tunteen jo liian usein. Hurjan ahdistuksen sydämessäni.

Pakkasin lapset ja rantakassin autoon ja ajettiin postiin. Tiputin kirjeen postilaatikkoon ja juhlin tilannetta ostamalla lapsille ja itselleni jäätelöt. Tosin lapset eivät tienneet mitä tässä juhlitaan. Ajoimme ihanalle uimarannalle. Makasin viltillä ja tunsin kuinka rauha valtasi mieleni. Lapset osaavat jo jossain määrin uida, eikä minun tarvitse seistä enää kyljessä kiinni vedessä ja pelätä heidän hukkuvan. Niinpä kuuntelin heidän ääniään ja ihmettelin kevyttä olotilaani. Tältäkö se tuntuu, vapaus. Mieleni oli kevyt ja ahdistus tipotiessään. Kaunein kesäpäivä sitten huolettomien lapsuusvuosien ja on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Eihän se ihan näin helppoa sitten kuitenkaan ollut, mutta alku raskaalle prosessille jonka parissa vieläkin painiskelen. Prosessi pakottaa minut valvomaan öisin ja kirjoittamaan kaikkea hullua.